Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

Subscribe RSS

 Äidin kohtalo ei jätä rauhaan
16.03.2016 21:59 | Mika Kähkönen

Antti Tuomainen: Synkkä niin kuin sydämeni

Like 2013. 301 s.

 

Antikvariaatit ja kirjakauppojen löytökorit tarjoavat joskus aarteita. Synkkä niin kuin sydämeni on Parantajan jälkeen jo toinen Antti Tuomaisen jännitysromaani, jonka saalistan löytökorista. Tuomaisen uusimman, viime vuonna ilmestyneen romaanin Kaivos kohdalla erehdyin luottamaan taas joulupukkiin. Sain urheilukerraston ja sukkia. Nyt kun olen tutustunut Kaivoksen edeltäjään, taidan jättää nuukailun ja painella kirjakauppaan.

Monet ovat jo lukeneet teoksen Synkkä niin kuin sydämeni, mutta kertaan silti mistä siinä kysymys. Aleksi Kivi on menettänyt äitinsä kaksikymmentä vuotta aikaisemmin. Tuohon aikaan 13-vuotias poika muodosti oman käsityksensä äidin katoamisesta. Mieleen on painunut kuva Henrik Saarisesta, rikkaasta bisnesmiehestä, jonka kanssa äiti oli ollut ennen kuolemaansa tekemisissä. Vuodet ovat vain vahvistaneet tuota kuvaa, eikä ajatus Saarisesta äidin murhaajana jätä rauhaan, ennen kuin totuus on selvillä. Aleksi saa tilaisuutensa talonmiehen pestistä. Hän soluttautuu Saarisen sisäpiiriin miehen kartanolle. Merenrantamaisemiin muodostuu kissa-hiiri-leikki, joka jää vaille vertaansa.

Markkinointilausahduksena käytetään usein - jopa liikaa - tokaisua: teosta ei malta laskea käsistään. Todella harvoin se pitää paikkaansa. Tällä kertaa piti. Mulle on muodostunut tavallaan mekaanikon lukutapa. En mahda sille enää mitään. Kuuntelen rahinoita, kitinää, aistin kaarreominaisuuksia, tärinää ja ohjauksen epävakautta, mietin mistä viat ovat peräisin ja miten ne pitäisi korjata. Vikojen osoittelua vaikeampaa on selventää mistä johtuu, kun homma toimii ja nauttia vain kyydistä. Yritetään.

Tuomaisen maisema- ja miljöökuvaus etsii, löytää ja tutkii tuoreita lähestymistapoja, muttei kaihda vanhoja jo hyväksi todettuja elementtejä. Konteksti ratkaisee. Pienet yksityiskohdat ja havainnot, sekä hetken viipyily istuu kokonaisuuteen. Koko kertomuksen, tai tarinan asetelma on kutkuttava: jatkuva vaaran läheisyys, sekä narahtamisen riski. Henkilögalleriasta löytyy perushahmoja, melkein kuin Cluedo-pöytäpelistä ja heitä on juuri sopiva määrä. Myös järjestys, jossa Tuomainen esittelee heidän yhteyksiä ja osuuttaa arvoitukseen toimii. Lähtökohtaisesti suhde omaan äitiin on juuri se The Ihmissuhde, joka ei jätä ketään kylmäksi ja johon lähes jokainen voi samaistua. Ihme kyllä, vaikka aikatasojakin taisi olla nyt kolme, en mennyt niissä sekaisin. En katso sitä omaksi ansiokseni. Komiikkaa löytyy niukasti, mutta sellaisen osuessa kohdalle, se pudottaa jalat alta, tai sitten mulla on vain erikoinen huumorintaju. Viittaan Miian kohtaamiseen kaupassa, muistatte varmaan.

Loppuun vielä paras lause. Vain dekkareissa voi sanoa, kumpi tiesi toisen tietävän että toinen tiesi mitä toinen ei vielä tiennyt. Mieleen tulee oma vastine helsinkiläisen kirjailijakollegani (rohkenen näin rinnastaa) sanoille. Syksyllä 2016 Myllylahden kautta ilmestyvässä sairaalamaailmaan sijoittuvassa jännitysromaanissani Luonnollinen kuolema on seuraava kysymys. Tunnetko, tai tiedätkö ketään, joka tuntee jonkun sairaalasta? Tuosta lausahduksesta voisi melkein pyöräyttää kisan pystyyn. Arvaa miltä sivulta tuo kysymys löytyy? Lähimmäksi arvannut voittaisi kirjauutuuteni ikiomaksi. Miltäs kuulostaisi?


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.





 13.12.2014 17:44 | Mika Kähkönen

Antti Tuomainen: Parantaja

Helsinki-kirjat 2010. 223 s.

 

Ennen kuin olin lukenut riviäkään Antti Tuomaisen tuotannosta, olin jo liittynyt kirjailijan facebook-seuraajiin, lukenut kaikki käsiin sattuneet lehtijutut ja katsonut tv-haastattelut, jotkut jopa pariinkin kertaan, sekä ihastellut hänen maailmanvalloitustaan – terveellä tavalla siis. Mies on sulavakäytöksinen, mutta silti sopivan varautunut, kielitaitoinen ja näyttää 90-luvun tilannekomediasarjan (joka kestäisi uusintakierroksen) Huonosti käyttäytyvät miehet (Men behaving badly) Tony Smartilta, alias Neil Morrisseyltä. Yhtä lailla habitus kävisi myös rock-tähdelle, mitä joidenkin kirjoitusten mukaan nykykirjailijoilta jopa odotetaan. Kadehdin miestä, totta kai, aina tuuheasta tukasta lähtien. Tukasta päästään sopivasti pääasiaan, eli kirjoihin.

Parantaja voitti vuoden 2011 Vuoden johtolanka-palkinnon ja se on kustannusyhtiö Liken kotisivujen mukaan myyty 26 maahan. Missä vain se on julkaistu, on se ollut arvostelumenestys. Useat varmasti tietävät ja muistavat mistä tuo romaani kertoo, mutta palautan sen silti mieleen. Tuossa kirjassahan liikutaan tulevaisuuden Helsingissä, jonka alavimmat seudut ovat jääneet veden alle ja yhteiskuntajärjestys on muuttunut karkeampilinjaiseksi. Hengestään voi päästä hyvinkin halvalla, eikä tarvitse edes tinkiä. Kuka ei satu väärään aikaan väärään paikkaan, voi valita kuolintavakseen vaikka itselleen sopivan pandemian. Parantajaksi itsensä nimittänyt ihminen, tai taho on ottanut ekosysteemin pilaajat silmätikukseen ja murhaa vastuussa olevia yritysjohtajia yms. perheineen kaikkineen. Tarinan päähenkilö Tapani Lehtinen joutuu sekaantumaan murhavyyhtiin toimittajavaimonsa Johannan kautta, joka katoaa. Vaimottoman vuorokauden tekee huolestuttavaksi Johannan viimeisimmät journalismin kohteet. Jutut liittyvät vahvasti sarjamurhaajaan.

Samaan syssyyn katoaa myös vaimon työkaveri, valokuvaaja Gromov, mikä ei varsinaisesti rohkaise Tapania jäämään kotiin hauduttamaan tuoreella inkiväärillä ja hunajalla maustettua teetä vaimoa varten. Sen sijaan hän aloittaa levottomuuden sävyttämän kierroksen ympäri kaupunkia. Oman watsoninsa Tapani saa pohjoisafrikkalaisesta taksinkuljettajasta Hamidista. Heidän tiensä vie Johannan työpaikalta poliisien pakeille ja vaikkei näiltä varsinaisesti apua ole tarjolla, saa Tapani tutustua muun muassa valvontakamerakuviin. Vihjeiden turvin mies voi siirtyä taas seuraavaan ruutuun, kunnes kaikki aina puolitutuista lähtien on kahlattu läpi ja vaimon kohtalo alkaa aueta.

Kirjojen suhteen on vähän sama homma kuin vatsantähystyksen kanssa. Voi kuunnella muiden kokemuksia, mutta totuuden tietää vasta kun on itse niellyt letkua. Kirjat voivat voivat yhtä lailla olla etukäteen todellisuutta pelottavampia. Itse luin Tuomaisen romaanin ilman ennakkoasenteita, ellei sellaiseksi lasketa innostusta. Satuinhan löytämään tuon teoksen sattumalta alennuskorista, enkä voinut olla ostamatta sitä. Se ei vähennä tuotoksen arvoa. Tarinan perusrunko on dekkareissa paljon käytetty ja hyväksi todettu. Samaa voi sanoa pääkaupunkiseudustakin. Tapahtuma-aika ja päähenkilön ammattitausta (runoilija) erottavat teoksen valtavirrasta. Se on välttämätöntä, jos aikoo best-selleristiksi. Tuomaisen kielenkäyttö on upeaa, mikä korostuu, kun hän kuvailee vaimon muistelua ja avioparin yhteisiä hetkiä aina ensikohtaamisesta lähtien. Siitä tulikin mieleen, että pitäisi lukea lyriikkaa. Jopa rikoskirjallisuudessa muotoseikat merkitsevät. Siinä Tuomaisen kaltaiset tuottajat nostavat rimaa entisestään. Loppupohdintana voisi miettiä, kuinka hyvin me omat rakkaimpamme oikeastaan tunnemme ja kuinka ystävät ja viholliset määritellään?


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2018 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com