Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
2526272829301
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
303112345

Subscribe RSS

 Iloisesta lapsesta ihmisraunioksi ja takaisin
23.05.2017 11:49 | Mika Kähkönen

Esajuhani Seppänen: Huppumies – Skitsofreenikon tarina

Kopijyvä 2010. 232 s.

 

Kuopiolaisen Esajuhani Seppäsen elämäkerta Huppumies: Skitsofreenikon tarina kertoo nimensä mukaisesti hänen elämästään skitsofreenikkona. Teoksen tärkein sanoma on mielestäni se, ettei hänen kokemuksistaan voi osoittaa yhtä yksittäistä asiaa, joka olisi aktivoinut sairauden. Isä toki ryyppäsi ja tappeli, mikä nyt ei sinällään näillä korkeuksilla ole poikkeavaa – valitettavasti. Pienet korvat kuulee, tulkitsee ja taltioi yllättäviäkin asioita, jotka iskostuvat mieleen jopa loppuelämäksi.

Persoonaltaan Esajuhani oli tuohon aikaan keskimääräistä herkempi monessakin suhteessa. Hän oli altis ihastumaan, keksi tarinoita ja väritti totuutta. Piilopaikassa saattoi kulua tunteja pelkästään seuraten pölyhiukkasten tanssahtelua. Siellä hän myös kertoi tarinoita nallelleen. Pientä ihmistä pelotti, vaikka nyt lastenhoitajan kanssa vähän luvatta katsottu elokuva. Itse lastenhoitaja taisi viehättää poikaa. Yksi pohjanoteerauksista oli kissantappotehtävä, johon hänet laitettiin ilman omaa tahtoa.

Kouluaikaan Esajuhani kunnostautui urheilussa, kunnen tupakka, viina ja vastakkainen sukupuoli alkoi kiinnostaa. Seurustelusuhteista puhuttaessa puhutaan myös pettymyksistä, katkeristakin. Sen sai Esajuhanikin kokea. Harmaa Huppumies liittyi seuraan nuoruusiällä, päällään pitkä harmaa kaapu isolla hupulla. Vain kaksi ilkeän häijyä leimahtelevaa silmää näkyi sen sisältä, niin kuin kirjailija itse kuvailee. Sateli syytöksiä. Lopulta tuskatilat voittivat. Hän ei enää puhunut, urahteli vain, paitsi itsekseen. Soraharjun mielisairaala kutsui.

 

Olin hylkiö ja saastainen otus.

 

Sairaalajaksoistaan, kuten elämänkokemuksistaan ylipäätään, Seppänen on onnistunut kertomaan kiihkottomasti. Hoitajat puhuivat hänelle kuin tasavertaiselleen, tosin joukosta löytyi poikkeuksiakin. Miehiä hän karsasti. Osasto oli suljettu ja ihan syystäkin, koska ensimmäinen ulkoilureissu päätyi järveen. Keksintöihin tuli mukaan myös viiltely ja itsemurhayritykset. Siinä yksi hänen potilastovereistaan myös onnistui. Onnistui siinä yksi psykiatreistakin. Esajuhanilla pakkoajatukset vain pahenivat. Häntä vainottiin, selän takana kuiskuteltiin, hänen tavaroitaan siirreltiin ja kiusattiin. Mainittakoon, että kirjan harhajaksot kirjailija on kirjoittanut akuutissa vaiheessa, eikä ole pystynyt palauttamaan itse kirjoitustapahtumaa jälkikäteen mieleensä.

Ikävistä vaiheista huolimatta pyrkimys oli palata kouluun. Kun niin tapahtui, saattoi hyvänä päivänä jopa kouluruoka maistua ilman myrkyttämisen pelkoa. Ihan vielä ei kannattanut soittaa Maamme-laulua lipunnostoineen. Voinnissa tuli takapakkia, uusia sairaalajaksoja ja dramaattisia käänteitä, joista yksi oli koitua Seppäsen itsensä ja hänen hyvän ystävänsä kohtaloksi, kun hän suistui auton kanssa tieltä. Alkoholilla oli osuutta asiaan, niin kuin virallisen kuuloisesti sanotaan.

 

Olen varma, että hoitajakloonien kokoelma syöttää minulle myrkkyjä. Niin pillerein kuin ruoassakin.

 

Potilaan roolista iso askel parempaan on päästä kuntoutukseen ja kuntoutujan rooliin. Mielenterveyden keskusliitto kouluttaa vertaisohjaajia ja vertaisneuvojia. Niihin tehtäviin myös kirjan kirjoittaja mieli ja lopulta pääsi, vaikkei ilman takaiskuja. Epäilen, että Seppänen joutuu lopun elämäänsä tekemään tietoisia päätöksiä, jäädäkö sängynpohjalle lietsomaan tuskatiloja, vai toimia. Yhteisiä ajatuksia joskus meille kaikille. Ainakin minulle, vaikka olen vailla diagnoosia – ellei sellaisena pidetä deckarica kirjailinoicaa. Sivupersoonia ainakin piisaa.

Suosittelen Huppumiestä kaikille, joita kiinnostaa tietää millaista on sairastaa paranoidista skitsofreniaa. Kannattaa myös käydä vilkaisemassa bloggaukseni Claes Anderssonin teoksesta Hulluudestamme ja hulluudestanne, sekä Heini Sarasteen kirjasta Reilusti skitso – Kalevi Rinteen elämä. Jos mietit mikä sai minut tutustumaan kirjaan ja aihealueeseen, on teeman kokonaisvaltaisuus. Harva, jos mikään muu sairaus vaikuttaa kaikkeen tekemiseen yhtä voimakkaasti. Mielisairauksien hoito puhuttaa edelleen yhteiskunnassamme. Edelleen se aiheuttaa salailua ja ristiriitaisia mielipiteitä. Osasyyllinen on media, elokuvat ja kertomakirjallisuus. Tiedotusvälineet nostavat yksittäisiä tapauksia otsikoihin ja vahvistavat uskomuksia. Vai oletteko joskus lukeneet henkirikosuutista, joka olisi otsikoitu: Verenpainetautia ja sydämen vajaatoimintaa sairastava mies surmasi raa'asti naapurinsa?


( Päivitetty: 24.05.2017 21:23 )

 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2018 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com