Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
1234567
891011121314
15161718192021
22232425262728
2930311234

Subscribe RSS

 Kansainvälinen epäonnistumisen päivä
13.10.2014 10:47 | Mika Kähkönen

Tänään vietetään neljättä kertaa Kansainvälistä epäonnistumisen päivää. Luin siitä eilen sanomalehti Karjalaisesta ja aihe jäi mietityttämään omakohtaisesti. Mokaamisesta olen lueskellut joskus aikaisemminkin, kuinka sitä on mainostettu opettavaisena ja rohkeana tekona. Enkä sitä kielläkään, päinvastoin. Uskaltaisin melkein väittää, että juuri mokaamisen pelon vuoksi oma loistava tulevaisuus on jäänyt haaveeksi. Mieluummin puhun loistavasta tulevaisuudesta, kuin menneisyydestä. Ensimmäisenä mainittuun voi vielä vaikuttaa.

Lehtijutussa oli haastateltu Joensuun Terveystalon työterveyspsykologi Tanja Hirvosta. Hirvosen mukaan virheiden pelko ja pyrkimys miellyttää muita syrjäyttävät omat tarpeet, jotka jäävät näin ollen täyttymättä. Tämä johtaa katkeruuteen muita ihmisiä kohtaan. Tässä näkisin oman perisyntini. Onneksi, tai valitettavasti en ole piirteeni kanssa yksin. En uskalla asettua kilpailutilanteeseen, vaikka suorituskeskeinen olenkin. Luen paljon, mutta en ole suorittanut kuin kouluasteen tutkinnon, vaikkakin kiitettävin arvosanoin. Tämä pääsi tapahtumaan vasta varhaisaikuisuudessa. Parinvalinnassa jätin koulun tanssikuningattaret huoleti jääkiekkoilijoiden lapaan. Aina yhtä ihanat hiihtokilpailut laitoin leikiksi. Hiihdin peruuttamalla, tai vaikka yhdellä jalalla ja olin luonnollisesti viimeinen. Ammattikoulussa peruskouluaikaisen luokkakaverin isä opetti matematiikkaa. Isä (oikeasti hyvä tyyppi) oli kysynyt pojaltaan, että onko se Kähkönen ihan oikeasti niin tyhmä, vai esittääkö se. Kun kuulin tästä, sanoin, että vastaus kysymykseen on kyllä.

Työterveyspsykologi sanoo tätä alisuorittamiseksi, jonka juuret löytyvät lapsuudesta ja ensimmäisistä kouluvuosista. Noina aikoina olisi tärkeää, että lapsen arvo ihmisenä ei riipu siitä onnistuuko hän vai ei. Hänen mukaan alemmuudentuntoinen lapsi ei intoudu näyttämään ja käyttämään taitojaan, sen enempää kuin aikuinenkaan. Kirjoittelen kyllä juttuja ja tarinoita vapautuneesti, niin kauan kun se ei tapahdu spottivaloissa – siis ainakin tähän asti. Pikkuhiljaa, tavallaan takaovesta olen työntänyt itseäni näyttämölle. Iän myötä häpeäntunne on väistynyt. Sen voittamista voi harjoitella vaikka sosiaalisessa mediassa. Siellä olen sanonut, että ei kannata pelätä kielioppivirhettä – sen vuoksi voi jäädä jotain tärkeää sanomatta, mikä mielestäni kuvaa nykyistä ajatuskantaani melko hyvin.

Jotta avautumiseni ei jäisi pelkäksi itsensä piiskaukseksi, on lopuksi kehuttava itseään. Olen keskeneräinen, mikä sopii ajatukseen elinikäisen oppimisen kanssa. Tästä myös Hirvonen mainitsee Karjalaisessa. Tänään olen lähihoitaja, mutta myös kirjailija ja itsenäinen ammatinharjoittaja. Se poika, joka pelleili hiihtokilpailuissa, sijoittui kolme viikkoa sitten järjestetyssä maratontapahtumassa 504 osallistujasta 67:ksi. Se poika, joka odotti, että äidinkielenopettaja lukisi edes lyhyen katkelman ainekirjoituksesta ja joutui kerta toisensa jälkeen pettymään, on julkaissut kaksi omakustanneromaania ja yhden romaanin kaupallisen kustantajan kautta, sekä on päässyt rikosnovellikilpailusta julkaistuun antologiaan parikin kertaa. Totta kai aina jää tilaa katkeruudelle ja alemmuudentunnolle. Joskus ne nostavat päätään. Olisihan se hienoa saada tunnustusta, voittaa kirjallisuuspalkintoja ja myydä enemmän. Totta kai olisi komeampaa olla kirurgi, kuin kipsari. On helpompi sanoa, että pitäisi hyväksyä itsensä sellaisena kuin on, kuin ihan oikeasti uskoa niin.

Mikä riittää? Mihin on tyydyttävä? Mitä minulla on oikeus tavoitella? Onko rajoja? Uskon niin. Entäpä jos oikea ydinsana ei olekaan ”lisää”, vaan ”vähemmän”. Kun riittävästi karsitaan, löytyy kaiken turhan keskeltä se olennaisin. Tulee mieleen Zen – opit. Nykymuodikkaasti taidetaan puhua mindfulnessista, vai mikä se nyt on. Mitä teenkin, on joka kerta syytä kysyä miksi ja kenen vuoksi. Kenelle yritän todistaa ja mitä? Paras syy kirjoittaa on kirjoittaminen. Paras syy juosta on juokseminen. Ja kun ei pysty enää juoksemaan, tärkeintä on kävely ja lopulta vain hengittäminen.

Hyvää Kansainvälistä epäonnistumisen päivää!


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2018 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com