Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK
242526272812
3456789
10111213141516
17181920212223
24252627282930
31123456

Subscribe RSS

 Vanhempaa Boothia
07.03.2014 13:28 | Mika Kähkönen

Stephen Booth: Neitseiden tanssi

(Dancing with the Virgins, 2001)

Suom. Risto Raitio. Blue Moon 2003. 461 s.

 

Peak Districtin kansallispuiston puistonvartija Mark Roper törmää rutiinikierroksellaan karmaisevaan näkyyn. Ringhamin nummen ylätasangolla sijaitsevalta Yhdeksän neitseen kivikehältä löytyy surmatun naisen ruumis. Ruumis kuuluu Jenny Westonille, naiselle jonka pyörälenkki on vaihtunut tanssiin. Hänen puolialaston vartalonsa on aseteltu säädyttömään asentoon, kuin hän olisi juuri suorittamassa liikettä.

Tapausta tutkimaan joutuu muiden muassa rikoskonstaapeli Ben Cooper, sekä vt. rikosylikonstaapeli Diane Fry. Kumpikaan heistä ei ole yhteistyöstään ilahtunut. Heillä on yhteinen kipeä menneisyys, mikä ei rajoitu toisistaan poikkeaviin tutkimusmetodeihin. Alussa tutkimukset suovat heille hyviä syitä väistellä toisiaan. Fry pureutuu joitain aikoja aikaisemmin samoilla seuduilla hyökkäyksen kohteeksi joutuneen Maggie Crewin mysteeriin. Nainen on selvinnyt päällekarkaajan käsistä hengissä, mutta on menettänyt muistinsa ja tullut pahasti silvotuksi. Sillä välin Cooper käyttää hyväkseen paikallistuntemustaan ja puhuttaa paikallisia asukkaita, etupäässä vaellusreitin varrella maatilaansa pitävää Warren Leachia ja tämän perhettä, sekä toisena esimerkkinä epäonnekkaalle henkirikoksen uhrille pyörän vuokrannutta yrittäjää.

Paikallisväestö ei ole erityisen innokas avautumaan, kuka mistäkin syystä, mutta hiljalleen kuolemaa edeltäneistä tapahtumista saadaan muodostettua kokonaisuus ja tutkijat pääsevät vetämään yhdistäviä viivoja yhteisön jäsenten ja sen ulkopuolisten välille. Vanha totuus saa jälleen vahvistuksen, mikä korostuu maaseudulla. Se liittyy lannan hämmentämiseen.

Stephen Booth jatkaa esikoisromaanistaan Mustasta koirasta tuttua pohjois-englantilaisen maaseudun kuvausta myös sarjan toisessa teoksessaan. Tästä taitaakin olla kehittynyt hänen tavaramerkkinsä. Viittaan Ruumiin kulttuuri -lehden numerossa 4/2013 ilmestyneeseen kirja-arvioon, jossa kirjailijan seitsemännen suomennetun romaanin Kadonnut joki maiseman kuvailua on pidetty jopa runollisena. Eikä tuo piirre rajoitu pelkkään maisemaan. Näin on. Omalta kohdaltani ja nimenomaan Neitseiden tanssin kohdalla sivut eivät päässeet varsinaisesti lentämään. Olisi pitänyt lukea reippaammin. Nyt sitä oli sotkemassa muutama muu työn alla oleva lukuprojekti. Vähän hölmöä nimittää lukemista hommaksi tai projektiksi, kirjojen parissa pitäisi enemmänkin viihtyä ja rentoutua, mutta menköön. Projekteista tärkein on tietenkin oma tuleva menestysteokseni. :) Valitettavasti nyt pääsi käymään niin, että suurin osa poliisivoimista oli yhtä harmaata massaa ja hieno ja tarkkasilmäinen paikalliskuvaus sai silmän luppasemaan.


 - Mika Kähkönen | Kommentoi
1. 2. 3. 4. 5.




©2019 Mikan kirjat ja kertomukset - suntuubi.com